KERTOMUS RIITTÄÄ MENETELMÄ

 MITÄ ON KERTOMUS RIITTÄÄ?

Chilessä, Santiago de Chilen kaupungissa, opettamassa Kertomus riittää -menetelmää.

2016 Vapaakirkon lähetti Hanna Erikson kutsui minut mukaan
Bellavistan viidakkokylässä järjestettyyn Kertomus riittää -työpajaan. Kylään päästäkseni minun oli matkustettava ensin Ecuadorin pääkaupungista Quitosta bussilla Andien yli Napon läänin pääkaupunkiin Tenaan, mistä otin toisen bussin syvemmälle Amatsonian viidakkoon Aguanoon saakka.

11-vuotias opettaa 12-vuotiaalle Kertomus riittää -menetelmää Tenan kaupungin lähistöllä, Ecuadorin Amatsonian alueella.

Siellä
Napo joen rannalla sijaitsee pieni satama josta voi vuokrata kanootin päästäkseen vielä kauempana sijaitseviin kyliin. Kanootilla matkustin Bellavistan kichwa-kylään joka sijaitsee keskellä Amatsonian viidakkoa. Siellä kansainvälinen tiimi piti Kertomus riittää -työpajaa jossa oli mukana suomalaisten lisäksi kichwa-alkuperäiskansaan kuuluvia henkilöitä sekä Andeilta että Amatsonian alueelta.
 


Kanootti ja Puerto Misahuallin satama.

Menetelmä teki valtavan vaikutuksen minuun ja mullisti oman kokemukseni Raamatun lukemisesta ja hartauselämäni. Raamattu aukeni aivan uudella tavalla ja tunsin, että Jumala tuli viikon aikana lähelle. Hän oli työpajassa meidän kanssamme kun opiskelimme
yhdessä, kerroimme hänen sanaansa toisillemme ja keskustelimme siitä. Heti kotimatkalla käytin tilaisuutta hyväksi ja kerroin kertomuksen Paavalista vankilassa uskosta osattomalle taksikuskille ja pääsin keskustelemaan hänen kanssaan sen merkityksestä meille tänä päivänä.


Kertomus riittää -menetelmän opiskelua pienryhmässä Ecuadorin Amatsonian alueella, opettajana kichwa nainen Andeilta.

 

Tämän jälkeen olen saanut opetella menetelmää ja kouluttaa ihmisiä Ecuadorissa sekä Amatsonian, Andien että Tyynenvaltameren rannikkoalueilla, ja Ecuadorin ulkopuolella Meksikossa, Guatemalassa, Chilessa, Paraguayssa ja Suomessa. Olen varma, että Jumalalla on suunnitelmia vielä minun varalleni, eikä tämä tähän lopu. 


Keskustelua Raamatun tekstistä pienryhmässä, ryhmän jäsenet ovat Amatsonian kichwoja ja vetäjä on kichwa Andeilta.

Kertomus riittää työssä minuun on todella koskettanut miten Jumala käyttää sanaansa kohdatakseen hyvin erilaisia ihmisiä eri puolilla maailmaa. Kun ihmisillä on mahdollisuus tutustua Raamattuun ja opiskella sitä, heidän elämänsä muuttuvat, ja sen kautta heidän yhteisönsä, kylänsä ja kaupunkinsa.
 


Raamatun kertomuksen ulkoa opettelua yhdessä pienryhmässä.

Kertomus riittää -menetelmä on vuorovaikutuksellinen, alun perin lukutaidottomia ja kuulemalla oppivia varten kehitetty menetelmä, joka auttaa kertomaan Raamatun kertomuksia suullisesti ja käymään niistä mahdollisimman syvälle Jumalan sanaan pureutuvaa keskustelua.
Se on kehitetty alkuaan USAssa nimellä Simply The Story – STS.
 


12-vuotias kichwa tyttö kertoo Raamatun kertomuksen pastorilleen ja seurakuntansa vanhimmille.

14-vuotias kichwa poika tuli työpajaan mukaan äitinsä pakottamana ja Jumala kohtasi hänet siellä Raamatun kertomusten kautta.

Työpajassa mukana olevat kertovat viiden minuutin kertomuksia Santiago de Chilessä.

Kichwa naiset Andeilla nauravat Raamatun kertomuksessa tapahtuneelle asialle.

Kichwa naisia lounaalla Punkuwaykun kylässä Andeilla

Raamatun kertomusten kertomisen harjoittelua.

Kertomus riittää -menetelmän opiskelua Andeilla, Ecuadorissa.

Mukana koulutuksessa kichwoja Andeilta ja Amatsoniasta.









 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

LÄHETTI JOANNA SORMUNEN

IBARRAN KAUPUNGIN JA ALUEEN HISTORIAA

NAPON PROVINSSI